sunnuntai 23. marraskuuta 2014

yrttivauva ja nöyhtänalle

kaisla sinä ymmärrät otsikon ♥XD
hyvää päivää kansalaiset.
jos aloitetaan asioista jotka ensimmäisenä
hyppäävät silmään. ulkoasu. ulkoasu on nyt
paljon jouluisempi, ja talvisempi. mä tykkään
ainakin ihan sikana tästä ulkoasusta, kertokaa tekin
mielipiteenne :3 lisäsin taas muuten takaisin ton 
perus lukijapalkin, kun huomasin että tolta ajalta
kun mulla oli se klikattava malli, niin en saanut
kauheesti uusia lukijoita, johtuneen siitä ettei kaikki
ehkä tajunnut sitä. toinen muutos minkä nyt aijon tehdä,
on se että alan oikeesti postailemaan vähän enemmän.
toinen juttu on se, että jätän flickrin taakseni, ja alan
lataamaan kuvat imgurin kautta. kokeilin tässä nimittäin
aivan juuri kummalla kuvat ovat laadukkaampia, ja 
yllätyksekseni imgur oli voittaja. eli joo, en tiedä huomaatteko
te eroa, mutta mä huomaan 8) kaiken lisäksi imgur lataa
kuvat nopeammin. mutta ainut miinus imgurissa on, että en
pysty muokkaamaan kuvien kokoa yhtä helposti kuin flickrissä,
joten tästä lähtien kuvat ovat hieman pienempiä. kaiken tämän
 turhan hössötyksen jälkeen voitais mennä tän postauksen aiheeseen.
 kuten jo olen tainnut aijemmin mainita, tänä viikonloppuna meille
tuli muutama upea henkilö. meidän menomme oli todella villiä, ja sen 
kyllä kuvistakin huomaa, vaikka niitäkään ei hirveän montaa ole...
tänään julkaisen kuvat joita otin kun yua, miruka, iida ja kaisu
olivat kaikki meillä, ja loput jotka otin kaisun kanssa julkaisen
myöhemmin :3 pidemmittä puheitta kuitenkin, tässä näitä olisi.
ja ainiin, tänne satoi perjantaina ihana lumipeite ♥
en oikeesti kestä, tuolla on niin joulusta, iih!!



 iksu ja hessu löysivät toisensa ja katosivat mystisesti puun taakse...
 hän on kuin jack frost konsanaan ♥
tämä olikin nyt melkoisen hyvä lopetus. kuten huomaatte
noi viimisimmät kuvat kuvattiin iltapäivällä, joten ne on hieman
rakeisia ja pimeitä :c mutta ehkä jouluna saamme nauttia uudesta kamerasta 8)

7 kommenttia:

  1. Oli ihan huippua, kiitos kun saimme tulla teille ♥ !!
    heksu aamen.
    Ihania kuvia *u* ♥

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia! <3 nun

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Heh sulosia kuvia :3
    Ihania nukkeja kaikki <3

    VastaaPoista
  4. oih söpöjä kuvia :3
    käykääs kattoo ja varaamaan oma luukkunne joulukalenterista! ;) ja saa toki liittyä myös lukijaksi ^u^ iiriksenihqutjutut.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. apua en oo kommannu tähä
    mut oli tosi kivaa XD ♥

    VastaaPoista